Linux-esittely 2009-11

Kohteesta Porixi
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lehdistötiedote

Porin Linux-käyttäjien kerho järjestää Linux-esittelyn Porin kaupunginkirjastossa perjantaina 6. ja lauantaina 7. marraskuuta. Esittelijät ovat paikalla pe klo 10.30 - 18.30 ja la 10 - 14. Tapahtumassa esitellään uusi lokakuussa julkistettava Ubuntu versio 9.10, VALO CD sekä monenlaisia hupi-, hyöty- ja työkaluohjelmia. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lisätietoja:

Raportti

Kävijöitä oli varsinkin lauantaina koko ajan, perjantaina lienee iltapäivän räntäsade saanut mahdolliset kävijät jäämään kotiin kun oli niihin aikoihin hiljaisempaa. Yllättävä riesa oli nettiyhteyden kehno toiminta, Pori_Wlan yhteys kyllä syntyi helposti mutta nettisivujen lataaminen sen kautta oli sattuman kauppaa. Enimmäkseen ei saanut sivuja latailtua vaikka ping toimi koko ajan.

Esittelyssä oli Ubuntu 9.10 kahdessa koneessa ja Debian GNU/Linux palomuurikone. Esittelyyn rakennettiin ossa palvelinkoneena Debian Lenny 5.0.3 ja palveluina DNS, DHCP, HTTP-palvelin, reititin ja palomuuri.

Kävijöissä oli Linuxista kiinnostuneita, aloittelevia Linux-käyttäjiä että jo pidempään Linuxiin perehtyneitä.

Niiden kävijöiden määrä jotka pysäytyivät keskustelemaan: 12 sekä perjantaina että lauantaina.

Taulukko kiinnostuksen kohteista
Asennetut Ubuntut Ubuntu tutuksi Levyjä USB-muistitikkuja Mikropasin hinnastot GIMP ja valokuva
1 4 9 1 2 1

Koneistus

Esittelyssä oli yhteensä kolme pöytätietokonetta ja yksi läppäri. Koneille rakennettiin lähiverkko, joka yhdistettiin langattomalla yhteydellä Internettiin.

Palomuurikoneessa oli palveluina palomuurin ja reitittimen lisäksi DHCP, DNS, HTTP-palvelin ja tiedostopalvelin NFS:llä. Palomuurikoneen käyttöjärjestelmä oli Debian GNU/Linux versio 5.0.3 eli Lenny.

Muissa esittelykoneissa oli Ubuntu 9.10 Finnish Remix. Pienempi esittelykoneista oli Mikropasilta saatu kierrätyskone, joka oli myynnissä hintaan 139 €. Koneessa toimi Ubuntu 9.10 ihan hyvin ja riittävän vikkelästi. Kokoonpano oli Celeron 2,66 GHz 512 Mt 40 Gt.

Jaellut CD-levyt

CD-levyjä meni 9 kappaletta, kiltit kävijät pistivät kolikkopurkkiin avustusta kerholle CD:n saatuaan. Jaossa oli Ubuntu 9.04, Ubuntu 9.10 Finnish Remix ja VALO-CD versio 4. Lisäksi yhdelle kävijälle kirjoitettiin USB-muistitikulle Ubuntu 9.04 Netbook Remix.

Tällä kertaa oli vielä kevään esittelyäkin hienommat paperiset etiketit levyihin.

Ensi kerralle vinkiksi

Ubuntu tutuksi -kirjan URL valmiiksi paperilapuille, 10 tai 20 kappaletta. Ei tarvitse muistaa mikä se osoite oli eikä kirjoittaa käsin. Kirja oli tuntematon kävijöille mutta kiinnostuivat kun huomasivat kuinka tarpeellinen se on. Sama juttu Linux on Laptops, sitä tarvitsevat läppärin hankkimista harkitsevat. Ubuntu-fi sivujen osoite myös valmiiksi muistilapulle.

Nettiyhteyteen ei näköjään voi luottaa. Hankitaan Porixille nettimokkula ja prepaid liittymä esittelyn ajaksi, niin pääsee ainakin mokkulan kautta Internettiin.

Asennetaan Ubuntuun suomi, ruotsi ja vaikka englanti kielipaketit. Sitten tehdään käyttäjät suomi, ruotsi ja englanti ja jokaiselle oman kielinen työpöytäympäristö.

Avainsanoja: Clonezilla, mobiili laajakaista, WLAN, LIVE-levy, GIMP ja valokuva.

Kiitokset

Porixi kiittää tuesta Mikropasia, Kaupunginkirjastoa, kirjaston näyttelysihteeriä sekä tietysti aktiivisia Porixilaisia ja esittelyssä käynyttä mukavaa yleisöä. Järjestetään lisää esittelyitä!